Olen viime aikoina etsinyt kuumeisesti marmorisia kuusikulmioita, löytämättä niitä. Musta Ovi -blogissa oli tehty niitä itse, ylijäämälaatoista. Niinpä minäkin päätin kokeilla, onnistuisiko itse tekeminen.
Ensimmäinen ongelma oli marmorin löytäminen. Onneksi Kokkolan Kaakelikeskuksesta löytyi ja sain omani jopa veloituksetta. Toinen ongelma oli laattojen leikkaaminen, ei onnistunut käsileikkurilla. Sain työkaveriltani lainaksi sähkökäyttöisen leikkurin, jolla homma sujui huomattavasti helpommin.
Isojen hexagonien lisäksi leikkasin useita pieniä, joista saa muodostettua kivoja alustoja esim. kynttilöille.
